Eletään siis aikaa, jolloin opettelin ensi kertaa aikuisiässäni olemaan kotona. Ilman työtä, mutta ihan hyvin toimeentulevana, kiitos monivuotisen työttömyyskassan jäsenyyden. Sopetumisessa meni aikaa varmaan muutamia viikkoja, mutta sitten kun tajusin, että aurinko nousee edelleen joka päivä ja lämmittääkin vielä mukavasti, päätin vihdoin ottaa elämisen hieman rennommin. Etsin toki töitä aktiivisesti, mutta lakkasin ns. puristamasta mailanvarresta. Ajattelin, että kyllä töitä tekevälle riittää ja että sopiva paikka tulee kyllä vastaan kun on sen aika.
Oli aikainen kesän alku. Löysin itselleni aikaa lähteä lenkille. Ensin vain ihan kokeilumielessä, sitten piti hankkia sykemittari ranteeseen. Kävelysauvatkin otin mukaan antamaan vauhtia ja innostusta itselleni. Pyöräilin ja kävin silloin tällöin myös uimassa. Nautin liikkumisesta todenteolla. Ja lauloin. Ja leivoin joka päivä sämpylöitä :-) Mutta palataanpas ajassa vielä hieman taaksepäin...
Se jokin alkaa...
Kesällä 2003 olimme olleet kyläreissulla Raisiossa ystäviemme tykönä. He olivat hankkineet itselleen kotikaraokelaitteet. Hmm..karaoke....hmmm...kaikkea sitä... Hieman epäileväisenä niitä tutkittiin ja useista houkutteluista huolimatta emme uskaltautuneet mikrofonin ääreen. Kunnes tuli ilta. Ja saunominen. Ja saunasiideri (tai ehkä kaksi). Ja minun tokaisuni emännälle, että "no, annahan minä kokeilen"....Ja siitä se sitten lähti. Hullutus ja villitys, rakas pitkä-aikainen harrastus, jolle ei loppua näy. Lauloin ensimmäiseksi kappaleekseni Katri-Helenan "Paikka Auringossa" ja selvisin hengissä. En kuollutkaan siihen paikkaan vaikka niin jossain vaiheessa luulinkin.
Seuraavasta tilistä piti sitten kotiin hankkia vastaavat vehkeet ja ei muuta kuin treenaamaan...voi naapurin Tapsaa, joka asui samassa kiinteistössä suht´ ohuen, täysin äänieristämättömän seinän takana! Ei ehkä ole ollut kaikin ajoin kaikkein suurimpia sulosointuja tarjolla. Mutta ikinä hän ei valittanut; päinvastoin kannusti vain jatkamaan harjoituksia (minkä kyllä toisaalta ymmärränkin :-) ) Mutta pääasia oli että naapurisopu säilyi, harrastuksestamme huolimatta.
Sitten piti tietysti päästä esiintymään...ei muuta kuin paikalliseen AnkkuriNappiin estradille. Siihen aikaan Napissa kävi mielestämme ihan todella hyviä laulajia ja siihen porukkaan mielimme kuulua itsekin. Siellä törmäsimme erääseen pariskuntaan, joista molemmat, sekä mies että daami, lauloivat todella hyvin. Pienen juttutuokin jälkeen selvisi, että lady opettaa naapurikunnassa musiikkia työkseen ja on koulinut myös puolisonsa kuulostamaan erittäin ammattimaiselta. Kyselimme, että missä sitä opetusta olisi mahdollista saada ja he kertoivat, että rouva, kutsukaamme häntä tässä vaikkapa Anneliksi, vetää kansalaisopistossa karaokekurssia, johon on mahdollista tulla mukaan myös täältä naapuri-kaupungista. Hintakaan ei päätä huimannut, 15 €/ lukukausi, kokoontumiset kerran viikossa ja kaupan päälle vielä kahvit ja pullat. Siinä oli tilaisuutemme. Ei muuta kuin mukaan ja matkaan lauluopintojen iloiselle tielle.
Ensimmäinen kerta luokassa oli todellinen shokki! Samassa tilassa 15 ihmistä ja edessä karaokelaitteet, joihin koko porukan kuullen piti tietysti laulaman. Laulukokemusta takana 3 kuukautta tai jotain sinnepäin ja kellään ei minkäännäköistä osaamista sen enempää laitteistotekniikkaan kuin laulamiseenkaan. Opetus lähti ihan perusteista, hengityksen hallinnasta ja artikulaatiosta. Kummastakaan en aiemmin tiennyt yhtään mitään. Kotona kuvittelin aina osaavani jotain mutta luokassa tuntui, että kaikki menee ihan kiville. En osaa yhtään mitään siitä, mitä edelliskerralla on opeteltu. Ja laulaminen kuulostaa ihan hirveältä. Mutta onnekseni en ollut sen fiiliksen kanssa yksin, 14 muuta kertoivat ihan samaa. Aikani ihmettelin siinä ja lauloin muiden mukana, mutta jotenkin tiesin pystyväni parempaankin.
Muutaman kokoontumiskerran jälkeen kiinnitin huomiota takaseinällä sijaitsevaan isohkoon laitteeseen, johon mikin piuhat näyttivät johtavan. Teknisenä ihmisenä älysin, että sillä laitteella on jotain tekemistä äänentoiston kanssa. Kysäisin laitteesta opettajalta ja hän kertoi sen olevan mikseri. Kotona syöksyin oikopäätä internetiin kysymään Googlelta, että mikä on mikseri. Ja etenkin että miten sitä ajetaan. Ja opin, että mikserillä tehdään musiikkiin soundi. Ja että soundi koostuu tässä tapauksessa taustamusiikin ja lauluäänen tasapainosta ja että sitä voidaan tehostaa erilaisilla efekteillä kuten kaiulla, bassolla ja diskantilla. Hmm...joku tässä palapelissä ei nyt sovi siellä luokassa kohdalleen. En ollut nähnyt opettajan koko aikana tekevän mikseriin minkäännäköisiä säätöjä, vaikka meitä laulajia oli tasan 15 erilaista ääntä. Itselläni ei moista laitetta vielä siinä vaiheessa ollut, joten testaukset oli päästävä tekemään luokkaan. Niinpä hivuttauduin seuraavalla kerralla istumaan siihen mikserin eteen ja yritin saada selvää, mikä on minkäkin mikin linja ja millaisia nappuloita siihen liittyy. Kysyin opettajalta, että saanko kokeilla säätämistä ja hän antoi luvan. Sanoi, ettei hän itse ole perehtynyt laitteen käyttöön juuri ollenkaan.
Uskaltauduin vääntämään jostain nappulasta ja kuinka ollakaan, soundi muuttui johonkin suuntaan. Tein hieman lisää säätöjä, otin välillä askeleen takaisin ja aloitin alusta. Ja yks´kaks mikserin sielunelämä avautui minulle. Kuin hyvälle ystävälle. Tämähän on ihan loogista! Niinpä tietysti. Ihan kuin kalakeittoa keittäisi. Ensin otetaan sopiva määrä raaka-aineita ja maustetaan ne maun mukaan herkulliseksi. Raaka-aineet olivat taustamusiikki ja laulu, mausteina kaiku, basso ja diskantti.
Sain luvan toimia jatkossakin miksaajana ja nyt kurssilla olo alkoi todenteolla maistua. Nautin sekä laulamisesta etää miksaamisesta. Imin kaiken opin, mitä vain irti oli saatavissa niin opettajalta, kuin internetistäkin. Ja arvaatte varmaan mitä seuraavaksi...piti mennä musiikkiliikkeeseen ja ostaa oma mikseri!
Voi sitä oppimisen riemua...ja laulun määrää!
Kävimme mieheni kanssa kyseisellä kurssilla kaksi kokonaista vuotta. Ja saimme erittäin hyvää oppia laulamisen tekniikkaan, josta kurssille mennessämme emme tienneet tuon taivaallista.
Ystävystyimme opettajan ja hänen miehensä kanssa niin, että olimme paljon yhteyksissä myös kurssin ulkopuolella. Käytännössä olimme jatkuvasti toistemme tykönä ja puhuimme paljon kaikesta, myös musiikista ja laulamisesta.
Sakaran synty
Mutta sitten tuli aika, kun olin jo kotona työttömänä, että sain päähäni lähteä tekemään karaoken ympärille jotain uutta. Olimme opettajan(kin) kanssa puhuneet karaokeyhdistyksen perustamisesta, mutta jostain syystä hän ei sille ajatukselle lämmennyt. Minua tuo ajatus ei jättänyt rauhaan. Kävimme Ekin kanssa paljon viikonloppuisin laulamassa, milloin missäkin päin ja tapasimme siellä uusia tuttavuuksia, joiden kanssa myös puhuimme ajatuksesta perustaa yhdistys. Ja yks´kaks ajatus vain sai tulta alleen. Olin jutellut Kuopiossa erään erittäin intohimoisesti karaokeen suhtautuvan mieshenkilön kanssa aiheesta ja hän oli myös sitä mieltä, että yhdistykselle olisi tarvetta. Sanoin, että jos saat puhuttua mukaan jonkun johtamaan sitä ja tarvittavan määrän johtokunnan jäseniä, minä olen valmis tekemään kaiken muun perustamiseen liittyvän työn.
Samaan aikaan sain päähäni, että perustan Riistavedelle oman karaokekurssin. Sellaisen, jossa opettaisin halukkaille karaoken alkeet. Alkeisiin kuuluu laulamisen tekniikan alkeet (tiesin osaavani ne kahden vuoden opintojen perusteella), laitteistotekniikan alkeet (olin opiskellut aihetta itsenäisesti jo kaksi vuotta) ja esiintymisen alkeet (tämänkin tiesin osaavani oman ammattini pohjalta). Kysyin Ekin mielipidettä asiaan ja hän kannusti ja innosti minua toteuttamaan ideani. Ei muuta kuin neuvottelemaan sopivasta tilasta paikallisen ravintoloitsijan kanssa ja väsäämään ilmoitusta paikallislehteen ja ilmoitustaululle.
Sain 12 osallistujaa kurssilleni ja olin siitä ansaitusti iloinen. Olin tehnyt kurssille materiaalin joka kerralle ja pelin henkeen kuului, että sekä minä että ryhmä annoimme laulajalle kehittävää palautetta heti laulamisen jälkeen. Ensin tietysti kävimme läpi pelin säännöt palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa. Käsittelin kolmea teemaani aihe kerrallaan ja joka kerran jälkeen kirjoitin jokaiselle vielä kirjalliset palautteet koskien käsiteltyä aihetta. Mielestäni kurssin sisältö-ja laatutavoitteet olivat hyvät ja tukea ajatukselleni sain myös kurssilaisten suuresta innostuksesta aiheeseen. Ensin oli tarkoituksena kokoontua kerran viikossa 6 viikon ajan. Heti kohta huomasimme, että aikaa oli sittenkin liian vähän ja teimme päätöksen siitä, että jaetaan ryhmä kahtia ja vedän kurssia kahtena iltana viikossa. Siinä kävikin sitten niin, että koko pourukka tuli molempina iltoina, mutta mikäs siinä, tulihan sitä viikkokohtaista lauluaikaa näinkin lisää :-) Kaiken tämän tein ihan vain tekemisen ilosta, työttömyyspäivärahan turvin ja iloitsin siitä, että minulla oli tähän nyt aikaa ja mahdollisuuksia. Ristin ryhmämme Riistaveden Karaokeharrastajiksi (RKH) ja sillä nimellä tämä yhteenliittymä kulki eteenpäin monta vuotta, myös minun lähtöni jälkeen.
Yhtäaikaa näiden tapahtumien kanssa sain soiton siltä henkilöltä, jolle olin sanonut, että jos saat porukan kokoon, niin perustetaan yhdistys. Hänellä oli tiedossa 6 nimeä johtokuntaan ja puheenjohtaja!
Yes! Olin ihan sanaton hetken aikaa. Tästäkö se nyt sitten lähtee??? Olin opiskellut netistä perusasiat yhdistyksen perustamisesta ja tiesin, mitä siihen kuuluu. Ei muuta kuin toimeen.
Kyselin kurssilaisiltani että kiinnostaisiko tämmöinen yhdistys heitä ja sain vankkumattoman kannatuksen asialle. Tästä sai alkunsa minulle niin rakas Savon Karaokeyhdistys ry, eli tuttavallisemmin Sakara. Perustamiskokous pidettiin Hotelli Rauhalahdessa 22.2.2006 ja sain kunnian olla tuon perustamiskokouksen puheenjohtaja. Minut valittiin myös johtokuntaan ja seuraavassa kokouksessa sain harteilleni sihteeri/ rahastonhoitajan viran, jota edelleen ylpeydellä kannan.
Ei ole hyvää ilman pahaa....
Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet innostuksestani ja siitä että tartuin toimeen ja sain valmista aikaan. Kuten mainitsin, olin ystävystynyt laulunopettajani kanssa ja esittelin hänelle tietysti innoissani ajatuksiani niin yhdistyksestä kuin karaokekurssistanikin. Hän myötäili kyllä niitä, mutta ei ollut valmis lähtemään mukaan mihinkään. Ajattelin, että ok, vedä sinä kurssiasi siellä naapuripitäjässä, minä toimin täällä enkä antanut ajatuksen häiritä itseäni sen enempää. Pidimme yhteyttä samalla tavalla kuin ennenkin enkä huomannut missään mitään ihmeellistä. Teimme opettajan kanssa vielä sellaisen sopimuksen, että jos ja kun tapaan kurssillani jonkun sellaisen laulajan, jonka arvioin tarvitsevan ammattiopettajan ohjausta, tuon hänet sinne naapuripitäjään kuultavaksi. Ja näin sitten jossain vaiheessa teinkin. Kurssilla oli yksi todella hyvä-ääninen nuori tyttö, jonka lahjakkuus nousi kerta toisensa jälkeen vahvana esiin. Hän halusi laulaa ja esiintyä, mutta selkeästi oli vielä kokematon, joten arvelin hänen hyötyvän paljonkin Opettajan tapaamisesta. Otin tytön kyytiin ja menimme Opettajan kotiin, odottelin aikani, kun Opettaja haastatteli häntä ja laulatti muutaman kerran. Sitten tuli kotiinlähdön aika. Menimme autoon ja huomasin, että tällä nuorella tytöllä oli erittäin epäuskoinen katse silmissään ja hän oli selkeästi vaivaantunut. Kysyin, että mikäs nyt? Hän kiemurteli aikansa, mutta sanoi sitten, että opettaja oli haukkunut minut täysin siinä haastatteluosuudessa. Varoittanut, että olen osaamaton tunari, täydellinen amatööri ja että minulta pitäisi kieltää koko karaokekurssin pito! Siihen loppui se yhteistyö! Loukkaannuin niin verisesti tästä selkään puukotuksesta, että en ole siitä toipunut vieläkään.
Ja niinkuin sinä luulit löytäneesi ystävän...ihmisen joka sinua kuuntelee, ihmisen, joka sinua kuuntelee....
Siinä sitä oli sulattelemista kerrakseen. Meni arvot taas kerran uusjakoon. Päätin, että en enää koskaan, ikimaailmassa päästä ketään niin lähelle, kuin olin tämän ihmisen päästänyt. Tuli siinä sen verran pahaa jälkeä. Mutta omiin kykyihini en lakannut uskomasta. Jatkoin kurssin pitoa edelleen ja annoin kaikkeni sille, että saamme yhdessä minuun luottavien ihmisten kanssa Sakaran nousemaan. Ja olin oikeassa. Sakara voi tänään erittäin hyvin, johtokunta on pysynyt kasassa ja asiat ovat edenneet suunnitellulla tavalla. Se jos mikä on osoitus yhteen hiileen puhaltamisen voimasta. Ymmärrän nyt, että tuo ihminen olisi ollut negatiivinen voima yhdessä tekemisellemme mutta silloin en sitä nähnyt. Ihailin häntä, kunnioitin ja olin valmis tekemään kaikkeni hänen eteensä. Ja teinkin. Mutta siihen loppui se tekeminen.
Tässä kohtaa on pakko pysähtyä ja pyytää anteeksi monilta minua lähestyneiltä ihmisiltä, joita en ole voinut päästää lähelleni. Toivottavasti ymmärrätte minua tämän lukemisen jälkeen edes hitusen paremmin. Tuosta tapahtumasta on aikaa jo 5 vuotta, vaan edelleen se kirvelee.
Mutta kuten jo monista muista vastoinkäymisistäkin, selvisin tästäkin. Aivot työstivät koko ajan uutta materiaalia pohdittavaksi ja oikeastaan yhtäaikaa Sakaran ja RKH:n luomistuskan kanssa tein ajatustyötä myös oman yrityksen pystyyn pistämiseksi. Kuten tiedämme, sekin haave on tänäpäivänä totta, miten se syntyi, siitä sitten lisää seuraavalla kerralla.
