Luku 6 Valonpisaroita

Edellisessä postauksessa tuli kaiveltua esiin uran synkempiä puolia, 10 vuotta riesana ollutta migreeniä ja alituista hirvivaaraa. Olen todella onnekas kun noita ikäviä asioita kohdalleni ei ole tuon enempää kertynyt.

Mutta hyviä ja ikimuistoisia tapahtumia kyllä siitäkin edestä.

Niitä muistellessa palaan taas Tietovirran aikaan ja järjestämiimme puutarhajuhliin. Asuimme Ekin kanssa siihen aikaan Pelonniemellä, n. 150 neliöisessä vanhassa, mansardi-kattoisessa talossa, jossa oli aivan ihana puutarha. Saimme päähämme, että täällä olisi hyvä pitää työporukoille bileet. Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Ensimmäisenä vuonna mukana olivat vain Ekin työpaikan porukat. En tarkkaan muista, mitä silloin puuhasteltiin, mutta ulkona oltiin ja omatekoista ohjelmaa vedettiin läpi. Mukana oli mm. olympialaiset, jossa mm. hiihdettiin eripari -suksilla, juostiin tuorekurkku jalkojen välissä, heiteltiin pikkukolikkoa kilpaa ynnä muuta kivaa.

Seuraavaksi vuodeksi teimme sitten yhdistämisen Tietovirran ja S-marketin henkilöstölle. Kutsuimme molempien työpaikkojen henkilöstön yhtäaikaa paikalle. Ja sinä vuonna taisi olla sikajuhlat. Haettiin Metzgereiltä kokonainen kypsä, savustettu sika ja sille teline ja annettiin sen kieppua telineessään pihalla telttakatoksessa. Kaasugrilli oli sian alla lämmittämässä possun kylkeä ja sen ympärille tehtiin sitten koko muu ruokatarjoilu. Aapeli Rummukainen kävi visiitillä viihdyttämässä juhlaväkeä pikkusievillä ja  - tuhmilla jutuillaan.

Seuraavana vuonna vieraiden kokoonpano oli sama, molempien työpaikkojen porukat. Ja nyt sitten ostettiin ohjelma Juuso Happoselta Kuopiosta (www.juusohapponen.net) . Juuso on esiintyvä taiteilija, joka yhtenä toimialanaan keksii hauskaa tekemistä työporukoille. Ja meillä se oli -ei enempää eikä vähempää- kuin junavaunun rakentaminen.

Rakennusaineiksi kelpasivat kaikki talossa olevat tavarat ja porukat jaettiin ajan hengen mukaisesti tiimeihin. Oli suunnitteluosasto, tuotanto-osasto ja myynti-ja markkinointiosasto. Joka tiimillä oli oma vetäjänsä ja vain nämä vetäjät palaveerasivat työn etenemisestä keskenään. Aika tavalla todellisuutta simuloiva tilanne, eikö vaikka? Syy junavaunun rakennukselle oli seuraavanlainen: Venäjän presidentti oli tulossa Suomeen vierailulle ja suomalaisten junavaunujen rakentajilla oli tavoitteena vakuuttaa presidentti junavaunun erinomaisuudesta. Kuvitelkaa tavallisen kotitalouden tavaroita, olohuoneessa on sohva, telkkari, kaapissa liinavaatteita ja astioita. Niistä aineista piti mahdollisimman aidon näköinen junavaunu saada aikaan.

Tiimit uppoutuivat työhönsä antaumuksella ja pelin henkeen kuului se, että tiiminvetäjien yhteiset palaverit kestivät vain 5 min ja niitä oli 3 kpl. Tiimin jäsenet toimivat ehdoitta tiiminvetäjän antamilla ohjeilla.

Harmi, että siitä junavaunusta ei saatu kuvaa...mutta ikinä ei minulla ainakaan ole ollut niin hauskaa kuin silloin kun sitä junavaunua rakennettiin ja sittemmin yritettiin pienellä pakolla myydä herra Venäjän presidentille. Presidentti ihmetteli heikolla englannin ääntämyksellä, että miten juna voidaan viedä Venäjälle kun raideväli on erilainen? Kanervan Jari tempaisi telkkarin kaukosäätimen ja piirsi paperille ohjeen kuinka tällä kaukosäätimellä mikä tahansa raideväli ohjautuu oikeanlevyiseksi. Ekin tytärtä, Henriikkaa käytettiin houkutuslintuna. Päällimmäisenä hänellä oli joulupukin asuste, mutta kun kauppaa ei ryhtynyt syntymään, niin vaatekerros toisensa jälkeen lensi nurkkaan (olikohan niitä kerroksia 5 tai 6) ja mitä vähemmäs vaatteet kävivät, sen auliimpi oli presidentti tekemään kaupat :-).

Pidimme näitä puutarha/henkilöstöjuhlia 4 vuonna peräkkäin, aina eri teemalla, mutta sitten kun muutimme Riistaveden keskustaan huomattavasti pienemmälle tontille, nämä juhlat vaihtuivat toisenlaiseen tekemiseen.

Pelonniemestä jäi mieleeni myös se, kun eräänä talvi-iltana olin taas tulossa työreissulta kotiin. Olin vissiin ollut taas 3-4 päivää poissa. Eki oli ikävissään tehnyt minulle tervetuliaisiksi pihastamme kynttilöiden avulla varsinaisen talven satumaan. Koko 100 metrin matka pihatietä oli valaistu kahta puolta kynttilöillä, pihamaa suorastaan kylpi kynttilöiden ja lyhtyjen valossa. Uskokaa, mikä oli se tunne, kun väsyneenä tulet pihaan ja näet sellaisen valomeren! En unohda sitä ikinä! Että joku oikeasti voi nähdä vaivaa ja välittää niin paljon. Tämä ei suinkaan jäänyt ainoaksi kerraksi, kun tulija toivotetaan tervetulleeksi kotiin satumaa-valaistuksella, mutta tuo kerta oli ensimmäinen ja siksi yllättävyydessän niin mieleenpainuva.

Ote Facebook-tilapäivityksestä 15.9.2009, jolloin asutaan jo Nilsiässä:
"Uskomaton on tuo minun aviomies! Tulin kotiin reissusta rättiväsyneenä ja takki tyhjänä. Täällä odottaa lämmin ulkosauna valaistuna kynttilöillä! Pihamaalla kynttilöitä ja ulkotulia. Ja sitten hän jaksaa kuunnella, kun minulla on ollut töissä pitkä päivä... ei tämä ihan oikeasti voi olla totta. Ihmeitä ei tosiaankaan tapahdu, niitä tehdään! Kiitos, rakas! Olet ihana!"

Nämä valonpisarat ovat otteita vapaa-ajalta, seuraavaksi kirjoittelen sitten itse työuraan liittyvistä kohokohdista, niitäkin kun on paljon!